Piirileiritys 2010 - 2011

Kaikki A-tuloksen tehneet 13-15 vuotiaat (s. 1995-1998) urheilijat, tervetuloa hakemaan piirileirille. Myös 1998 syntyneet 12-vuotiaat urheilijat, jotka ovat tehneet 13-sarjan A-tuloksen, voivat hakea piirileiritykseen.

Leiritykseen kuuluu Hämsyn, Varsyn ja Satyn yhteiset 2 viikonloppuleiriä Eerikkilässä sekä piirikohtaiset leiripäivät. Hakemusten perusteella valitaan n. 120 urheilijaa mukaan Eerikkilän viikonloppuleireille. Yhteisille viikonloppu-leireille etusijalla ovat 1996-97 synt A-tuloksen saavuttaneet urheilijat. Nuoremmat ja valitsematta jääneet osallistuvat piirien omiin leiripäiviin. Valinnoista ilmoitetaan hakuajan päätyttyä.

Kokeneiden kouluttajien avulla haluamme olla, yhdessä henkilökohtaisten valmentajienne kanssa, opastamassa Teitä yhä parempiin suorituksiin ja tuloksiin. Piirileirityksessä harjoitellaan seuraavasti; Eerikkilän yhteisillä viikonloppuleireillä harjoitellaan pääsääntöisesti lajikohtaisesti (esim. korkeus) ja piirien omissa tapahtumissa harjoitellaan lajiryhmäkohtaisesti (esim. hypyt).

Viikonloppuleirien lajiryhmät muodostetaan hakuajan päätyttyä. Kaikkiin lajeihin ei välttämättä muodostu ryhmää, ryhmien yhdistämiset ovat mahdollisia. Viikonloppuleirien kouluttajina toimivat piirien kouluttajat.

Leiritykseen hakeminen:
Leiritykseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake tai postitse 24.9.mennessä. Hakemusta täyttäessään urheilija valitsee lajin, johon hän ensisijaisesti hakee, voit myös mainita mahdollisen varalajin.

Leiriajankohdat:
Piirileirikausi alkaa peruskuntoleirillä Eerikkilässä la-su 23.-24.10.2010. Piirikohtaiset leiripäivät ja leiri-illat ajanjaksolla joulukuu – huhtikuu 5 kpl, tarkemmat ajankohdat piirien omilla sivuilla. Keväällä leirikausi päättyy Eerikkilässä la-su 14.-15.5.2011

Katso piirien leiripäivien ajankohdat, sisältö, ym. tästä linkistä:
Hämsy piirileiritys
Varsyn piirileiritys
Saty piirileiritys

Kustannukset:
Eerikkilä laskuttaa erikseen viikonloppuleireistä. Viikonlopun hinta on 72€. Piirien leiripaketin hinta urheilijoille löytyy piirikohtaisilta leirisivuilta.

Lisätietoja:
Aluevalmennuspäällikkö Mika Tyrkkö
HamSY valmennuspäällikkö Henri Hämäläinen
VarSY valmennuspäällikkö Juha Oksanen
Saty kenttäpäällikkö Yrjö Kelhä